Koivun loppu on klapin alku. Olen pohtinut kovasti eri asioiden nykyaikaisuutta ja vanhanaikasuutta. Voi olla, että puilla lämmittäminen on vanhanaikaista, mutta alle 9000 kWh:n vuosikulutus 4 hengen omakotitalossa on varsin moderni lukema.
Rungossa on reilun tennispallon kokoinen ihan mössöpehmeä laho keskusta. Ja reilun jalkapallon kokoinen ruskea menokelkassa oleva alue.
Näin iso koivu piti kaataa kahdessa erässä: Ensin se karsittiin nosturilla tähän malliin ja parin päivän päästä runko kadettiin. Olihan se sääli luopua upeasta koivusta, mutta tyvellä oli jalkapallon kokoinen laho keskellä ja laho kulki koko rungon matkan ylös asti. Oikea päätös siis. Kaunis koivu lämmittää meitä ensi talvena suloisesti. Pieni pulma vaan, että mihin klapit saa fiksusti säilöön, kun kaikki puukatokset ovat kattoon asti täynnä.
Värkkäilen pojalle lammasturkisrotsia. Päällinen villakangasta ja sisällä 10 mm lammasturkis. Kullanvärinen lammasturkiskaulus. Takin selkään, noin 5 cm kauluksesta tulee tällainen komea Vuotso-merkki, joka on alkuperäinen 1950-luvun kudottu merkki. Löysin näitä merkkejä viime kesänä lahtelaisesta antikvariaatista: mm ”Sodankylä”, ”Napapiiri” ja ”Ivalo”.
Takin koko noin 140 cm. Olen oikaissut taljat hyvin ennen leikkuuta, jotta valmis takki pysyy hyvin ryhdissään. Hartiaseutu täytyy tukea hyvin ettei hartialinja venähdä. Ajattelin laittaa takkiin ihan pienet-pienet olkatoppaukset. Ompelen turkisosat käsin ja kangasosat koneella (ensin huolittelen tietty saumurilla). Luulenpa, että tulee ihan hyvä takki.
Sain ostaa kaverilta 20 kiloa peuranlihaa. Ja se peura olikin varsin alkuperäisessä muodossaan. Siis puolikas peura: etukoipi, takakoipi ja se iso epämääräinen keskiväli. Eipä muuta kuin rasvat pois ja sitten lihat varovasti henkeä pidätellen osio kerrallaan irti ja pakastepusseihin. Tuntui hienolta tarttua tällaiseen haasteeseen ja hyvin se sitten meni 🙂
Saattaa sattua pupua nököhampaaseen, kun se talvella yrittää haukata mun kirsikkapuuta
Paljon onnea kaikille isille, olette te sitten nykyisiä tai tulevia, lähellä tai kaukana. Iloista isänpäivää!
Tässäpä herkullinen isänpäiväkakkuresepti joka sopii tosin myös muihin päiviin kuin isänpäiviin. Toimii loistavasti myös ikäväkakkuna. Tätä voi ikävissään leipoa, ja kun rakas tulee kotiin, niin sitten yhdessä maistellaan.
3 kananmunaa (huoneenlämpöistä)
1,75 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl tummaa leivontakaakaota
1 tl leivinjauhetta
loraus juoksevaa margariinia
Vatkaa kanamunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita varovasti puuhaarukalla. Kaada taikina noin 35 cm halkaisija pyöreään vuokaan. Paista uunin alatasolla 200 asteessa kunnes kauniin ruskea ja kypsä. Ota uunista ja anna jäähtyä.
Suklaakuorrute kakun päälle:
40 g voita sulatetaan varovasti kattilassa
1 tl tummaa leivontakaakaota
loraus kahvia
tomusokeria tarpeeksi
kahvi-voisulaan laitetaan ensin kaakao, sitten sokeri. Sekoitetaan tasaiseksi ja sopivan juoksevan kiinteäksi (henkimaailman hommaa). Kuorrute kaadetaan kakun päälle ja tasoitetaan. Päälle jäisiä vadelmia tai mitä vaan hyvää.
Tarjoillaan laulun kanssa 🙂
Kotitarvemetsuri 