Keväthäikäisyä

Viikonlopun aikana tuli hankittua oikein raitisilmamyrkytys kun oli pihalla niin paljon kaikkea ihanaa värkättävää. Tässä kuvassa on rakas hyötypuutarhani. Hedelmäpuita ja marjapensaita leikattuna, tuettuna ja tuholaisilta suojattuna.

.
Pihalla on muutama vakipaikka, joihin on kiva laittaa kesäkukkia. Tuikkasin gladioluksen sipuleita maahan reilun 40 kpl. Kukkaloistoa siis luvassa elokuusta alkaen.

Mainokset

Galaktisten seikkailusynttärin tarjoomukset


Vanhemman pojan 9-v synttärikakussa oli kolme kerrosta. Täytteenä vadelmia, mustikoita ja mustaviinimarja-kirsikkahilloa. Kostutin kakun puolijäisellä valkoherukka-viherherukkamehulla, joka näkyy kuvassa valkoisena jäähyhmänä.


Kakun koristelun teema oli selkeä: Uloimmalla kehällä on valkoista lunta, sitten lumi muuttuu siniseksi vedeksi. Sitten tulee keltainen aurinko ja kesä. Tuli myös toivomus, ettei taaskaan säästeltäisi suklaan kanssa -eikä sitten säästeltykään.

Synttäisankari toivoi ruuaksi lihapullia ja pastaa. Niitä toki laitettiin ja sitten myös paistia ja uunijuureksia ja salaattia. Kuvassa etualalla paistin liemestä tehty kastike. Juomana oli suloisen punaista punaherukka-aroniamehua.

Meillä on tässä kuvassa kaksi pöytää peräkkäin, jotta kaikki mahtuvat syömään. Etummaisessa pöydässä on liinana mun extra-hieno pellavaliina: Dora Jungin ”Perhoset”. Kirpputorilta 7 eurolla löydetty.


If you love your car, show it!

Meillä on ollut jo 10 vuoden ajan sama auto: Opel Corsa 98 1,7 diesel. Mittarissa 317 000 km. Mikä mahtava auto! Olen perustanut facebookiin ”Happy Corsa Drivers”-fanisivuston. Tässä uusin corsateos: Perinnekankaalla päällystetyt ja käsin kirjaillut niskatuet.