Kunnostustyömaa

Sain käsiini noin 80-90 vuotta vanhan Etelä-Pohjanmaan kansallispukuhameen. Hame on ostettu kirpputorilta 10 eurolla kevättalvella 2012.   Hameessa oli paljon vauriokohtia, hyönteistuhoja ja yleistä kauhtumista. Hame oli pesetetty pesulassa, eikä siinä ollut mitään lika- tai rasvatahroja.

Purin hameen osiksi: Vyötärönauha, nepparit, ripustuslenkit  ja hakaset irti, vekit auki, silitys ja vaurioiden tutkinta. Hamekankaan alkuperäinen koko oli 335 cm leveys ja pituus 85 cm. Vyötärönauhan ympärysmitta 62 cm, mikä on nykynaiselle tosi tosi pieni.

Poistin kankaasta pahimmin vaurioituneen mallikerran, eli leveydestä lähti 36 cm. Silitin kankaan taakse ohuen neulospohjaisen tukikankaan ja parsin hellästi pienempiä vauriokohtia. Parsittuja paikkoja tuli yhteensä 83 kpl. Kolmiosaisissa kuvassa isomman reiän paikkaus.

Vekitin hameen uudestaan mahdollisimman tarkkaan vanhan mallin mukaan. Nyt kuitenkin 80 cm vyötärönauhalle. Käytin uudelleen kasatussa hameessa alkuperäisiä neppareita, hakasia ja ripustuslenkkejä, joissa lukee ”Kotikutomo Helmi Vuorelma Lahti”.

Käänsin hameen helmaa hieman alkuperäistä enemmän, joten käyttöpituudeksi tuli 75 cm.

Tuntui hurjalta korjata hametta, joka on yhtä vanha kuin meidän talo. Ajatella, että tämän kankaan kutonut nainen on kauan sitten kuollut ja hänen lapsensakin ovat kuolleet, mutta kangas ”elää” yhä. Mietin siinä ommellessani, miten älytön on tämän päivän vaatteiden kiertonopeus. Eipä siinä mitään, jokainen voi elää ja kuluttaa tavaroitaan miten haluaa. Minua kiinnostaa tämä vanhempi sortti ja yritän tehdä uusista vaatteista sellaisia, että niissä on jotain kunnostettavaa vielä vuonna 2090.

 

Muistokonsertin hame

10.6.2012 järjestin ihanan muistokonsertin vuonna 1991 kuolleen sisareni kunniaksi. Konserttipäivä oli koko elämäni hienoin päivä ja olen ikuisesti kiitollinen kaikille, jotka olivat mukana jakamassa sitä kanssani. Vuorelma kutoi kankaan tätä konserttia varten ja minä tein siitä hameen. Tässä lähikuva vyötärön vekitystyömaasta.

Konsertti pidettiin Oulussa Intiön hautausmaan vanhassa kappelissa. Kiitokseksi kappelille tein tällaisen kirjontatyön. Puhutaan maailman kovuudesta mitä hyvänsä, mutta minä sain konserttia valmistellessani osakseni valtavaa sydämellisyyttä ja lämpöä ennestään tuntemattomiltakin ihmisiltä.

Menee muotoilun puolelle, mutta menköön

Minulla on iloisen feministinen Naisten Päivä-niminen mallisto, ja siinä on ollut viimeisen vuoden aikana vanhuuden teema. Olen siis halunnut kuvata vanhoja naisia ja naisten vanhuutta kauniisti. Reilu vuosi sitten mallina oli 68-vuotias äidinkielenopettaja Tuija Kakko, ja juuri äskettäin otetuissa kuvissa mallina on todellinen supernainen Vappu Taipale, 72v. Kuvat on otettu Lahden historiallisella museolla. Valokuvaajana Reilika Landen. Lisää kuvia löytyy nettisivuiltani www.mariannevalola.com

Kun sain ensimmäisen lapseni 24-vuotiaana (kauan sitten vuonna 2003), huomasin, että minusta tuli näkymätön. Vanhat tutut kaverit eivät nähneet minua lainkaan, kun pukkasin lastenvaunuja edelläni. He kai näkivät ensisijaisesti kärryt ja jonkun hahmottoman kasvottoman henkilöntapaisen niitä pukkaamassa. Minulla ei ole mitään hampaankolossa kavereita kohtaan, mutta jäin pohtimaan tätä näkymättömyyttä.  Helposti ikäkin on näkymättömäksi tekevä asia. Haluan tässä kaunista vanhuutta kuvaavassa sarjassa näyttää vanhat naiset keskeisinä henkilöinä. He määrittelevät itse itsensä, heitä ei määritä ikä eivätkä sukulaisuussuhteet (”mummo”, ”täti” jne.).