Luokatonta kookossotkua

kookoskermaMinulla oli tekeillä kanakeitto, ja siihen olisi sopinut kookoskerma oikein mukavasti. Siispä otin kaapista viikko sitten ostetun purkin, jossa lukee ”Coconut cream”.

Purkissa olikin tällaista sotkua. Harmaata lientä ja kookoshiutalekökköä. Ehdin jo lappaa suurimman osan tökötistä kompostipussiin, mutta ajattelin vielä napata kuvan. Tämä ”kerman” valmistusaineet ovat: Kookoskerma, vesi, stabilointiaineet E407, E412 ja E415. Purkin kyljessä kerrotaan ”No Preservatives! No Flavourings! No Colourings!”. Uskoo ken tahtoo.

Mainokset

Välipala-aatelia

Aikaisemmin laitoin tänne koitarvemetsuriin kuvia naudan kielen keittämisestä. En saanut leikkeleistä tai valmiista kielileike-voileivistä yhtään kuvaa, sillä ne katosivat juhlavieraiden suihin niin nopeasti. No, nyt tulee kuvia leikkeistä ja valmiista leivistä.

viipaloitua kielta voikkaleipaRaaka kieli siis pestään huolellisesti ja keitetään hyvinmaustetussa vedessä noin 3 tuntia (välillä pitää lisätä vettä). Keittämisen jälkeen se huuhdellaan kylmällä vedellä ja kielen pinta kuoritaan pois. Jäähtynyt kieli kääritään tuorekelmuun ja annetaan olla jääkaapissa yön yli (jos suinkin maltetaan).

Aamulla leikataan saaristolaislimpusta viipaleita. Niille vähän voita ja vahvanmakuista juustoa. Sitten kielestä leikataan noin puolen sentin paksuisia viipaleita ja asetellaan ne leipäviipaleille. Lopuksi rucolasalaatista vähän vihreää leivän päälle ja tomaatinviipaleita. Hui miten hyvää! Maistuu lapsille ja aikuisille.

Ehkä joku saattaa ajatella, että kieli on vähän ällö juttu. Onhan se toki varsinkin raakana vähän ”raavas” ilmestys. Mutta ruokaan kannattaa suhtautua luonnontuotteena, ei minään sellaisena, jota ostetaan muovipaketissa määrämittaisena. Kieli on 100% lihaa ilman mitään lisäaineita tai leipomoalan aineksia. Ja jos kieltä ei ole koskaan maistanut, niin kannattaa maistaa nyt. Koskaan ei ole liian myöhäistä luopua epäluulostaan 🙂

Terve taide!

Olen saanut tänään kokea upean (taide-)elämyksen: Kävin Päijät-Hämeen keskussairaalassa päiväkirurgisessa polven tähystysleikkauksessa.

Menin aamulla sisään 7:30. Minut otettiin kivasti vastaan ja ohjattiin vaihtamaan sairaalavaatteet ylleni. Oho! Viimeksi olen ollut näissä sairaalavaatteissa synnyttäneiden osastolla vuonna 2006. Vaatteiden pukeminen tuntui omituiselta aikamatkalta.

Kohta jo pääsin lääkärin ja hoitajan haastatteluihin. Kaikki ok, puolen tunnin odotus ja kutsu leikkaussaliin. Tänne päin, ole hyvä! Kävelin televisiosarjoista tuttuun leikkaussaliin. Ja pitkälleen tuohon, noin, sydänmittareita rintaan kiinni ja kanyyli käteen. Ja sitten tuleekin jo anestesialääkäri, polvet kiinni leukaan ja spinaalipuudutuspiikki selkärankaan. Ja niin lähti tunto ja minun jalastani tuli lääkärien jalka. ”Tuntuuko missään?” kysyy hoitaja, ”leikkaus alkoi jo”. Katselen ruudulta miten pieni kamera luikertelee polvessani. Kirurgi selittää opiskelijalle ja minulle reisiluun päätä, nivelen rakennetta ja niitä harmeja, joita nyt ollaan leikkaamassa pois. Jossain välissä annettu rauhoittava lääke ja ylläni oleva lämmin peitto varmistavat oloni raukeuden. Kuvaan ilmestyy suriseva metallihäkkyrä, ja kysyn kirurgilta että mikä keritsin tuo on. No se oli just se höylä, jolla nivel siistittiin. Irtoroskat imuroitiin pois, hasottavat riekaleet höylättiin pois ja repeämää siistittiin. Kun kirurgi oli valmis, kiitin häntä ja sanoin, että oli upeaa seurata tällaista taidekäsityötä. Kerrassaan wau, ihan mieletön taide-elämys.

Sairaalareissuun sisältyi pientä komediaakin. Kun jalasta otettiin leikkauksen jälkeen kiristysside pois, alkoi koko kehoa vapisuttava tärinä. Mistä lie tuli. Puhekin meni pelkiksi ta-ta-vu-vu-p-p-puu-puurrr-rroksi kun kieli tärisi suussa ja leuka löi loukkua. Sairaanhoitajalla oli siihen joku mukava lääke, joka lopetti vapinat. Sitten sain heräämössä köllötellä ihanan lämpöpeiton alla tunnin verran. Lopuksi sain hyvää ruokaa ja kotiuttavalta hoitajalta ohjeet, lääkkeet ja reseptit. Omin jaloin ulos sairaalasta ja heippa!

Paljon kuulee ikäviä juttuja terveydenhuollosta. Mutta minulla on vain hyvää sanottavaa tämänpäiväisestä keikasta. PHKS = Päijät-Hämeen keskussairaala on huippupaikka 🙂 Tilat, hoitajat, lääkärit ja koko prosessi. Kaikki. Metsuri kiittää ja kumartaa!

Viikunasta villahousu, taide-elämyksestä täpinä

Sain joululahjaksi lipun Hair-musikaaliin Lahden kaupunginteatteriin. Kiitos lahjasta! Istuimme iloisen seurueen kanssa paikoillemme ja katselimme, kun maastopukuasionen Hector lauleli kadonneista kukista.

Sitten lavalle juoksi iso lössi kauniita nuoria mimmejä ja kosseja, kaikilla pitkät tukat hulmuten. Oli batiikkivärjättyjä vaatteita, iloista ja kirjavaa. Hippejä.

Musiikki oli hyvää ja lavalla oli kova meno päällä. Yleisöä osallistettiin. Nnnggh, painauduin syvemmälle penkkiini. Huomasin, että näytöksen aikana ympärilläni osa ihmisistä pyyhki silmiään ja lauloi mukana. Yleisöä kannustettiin yhteislauluihin ja osa porukasta antoi tulla oikein koko proletaarisella voimallaan. Lavalta näytettiin sormilla peace-merkkiä, ja yleisöstä näytettiin sormimerkkejä takaisin. Hairin tarina oli selvästi monelle ennestään tuttu ja heillä oli siihen jonkinlainen side tunteen tasolla. Tai ehkä jopa sellainen mahtava yhdistävä sukupolvikokemus. Minä huhuilin sukupolvien välisen kuilun väärällä puolella ja olin ihan pihalla. Näin vain ihmisiä lavalla juoksentelemassa, yritin saada sanoista selvää, pysyä perillä henkilöistä ja kuuntelin kivaa musiikkia.

Hairissa minulle kirkastui yksi asia: Kulttuurin miesvetoisuus tässäkin kohtaa. Musikaalissa oli kaksi päähenkilöä: Tummatukkainen mies ja vaaleatukkainen mies. He kipuilivat armeijan kanssa. He tekivät näkyväksi nuorison mieliä kuohuttaneet tunteet. Naisten osa oli olla a)sankarille paksuna b)sankarin äiti c)mustaihoinen d)sotatantereella kulkeva puhdas enkeli. Äh, taas tätä samaa.

Kulttuureissa ja virtauksissa on niin usein tämä sama kuvio: Miehet riehuvat ja naiset näyttävät teemaan sopivilta. Onko naisen kannalta juurikaan väliä, että istuuko hän nahkavaatteissa moottoripyörän takaritsalla vai seisooko hän skeittihenkisesti pukeutuneena rampin reunalla? Onko hän batiikkivaatteissaan raskaana hulttiohipille vai glitterivaatteissaan jalkapallotähdelle? P**kanmarjat, sitä samaa se on, olla tunnelmaa kannatteleva statisti, sivuhenkilö.

Sain Hairista musiikillisen elämyksen ja roskan silmääni.