Kenen vitsit naurattaa?

Pääsin viime viikolla osallistumaan luennolle, jossa asiantuntija esitteli sosiaalista mediaa, eli somea. Somehan on nyt hip ja cool ja sen busines-mahdollisuudet ovat mitä parhaimmat. ”Meidän firmalla on 2000 tykkääjää”. Onnistumisia mitataan peukkujen määrillä. ”Saatteko te teidän postauksille kommentteja?”. Lopuksi tyly tuomio: Jos sua ei löydy Googlesta, niin sää olet kuollut.

Sain kuulla, millä tavalla somessa pitää kirjoittaa: rennosti, tuttavallisesti, inhimillisesti, kaupallisuutta välttäen, mutta kuitenkin niin, että kaupallinen viesti ”tihkuu” läpi ja lukijan päässä syttyy halu ostaa. Facebook maksattaa firmoilla näkyvyydesta. Jos maksat 5-20 e, niin sun postaus näkyy kaikille sun tykkääjille ja saat paljon peukkuja. Firmojen täytyy etsiä hyviä, suosittuja ja seksikkäitä kirjoittajia kirjoittamaan ja kuvaamaan niiden Twitter-, Facebook- ja Pinterest-seinille. Ja joka päivä pitäis kirjoittaa kerran tai pari. Rääh! Joka päivä? Miten millään firmalla tai kellään yksityishenkilöllä voi olla tähdellistä sanottavaa joka päivä?

Aleksander Stubb (68 000 seuraajaa) on asiantuntijan mukaan hyvä ja mielenkiintoinen Twitter-kirjoittaja. Ja Tuomas Enbuske (38 000 seuraajaa) jos ei niin hyvä, mutta ainakin tuottelias. Olen vähän seurannut näitä kirjoittajia. Minusta tuntuu, että puheet suomalaisten vähäpuheisuudesta ovat raskaasti liioiteltuja. Lisäksi vaikuttaa, että varsinkin mr. Enbuske on sekoittanut sisällöllisen kirjoittamisen ja terapialuonteisen ajatustenvirran käsitteet pahemman kerran. Miten kukaan jaksaa lukea jaarittelua ja lörpöttelyä monen viestin verran päivässä? Tekis mieli sanoa, että lepuuta jo leukojas tuolta kaikelta tyhjänpuhumiselta. 19/20 kaikista viesteistä on täyttä roskaa, 1/20 on oikeaa asiaa.

En osannut olla luennolla hiljaa. Ja huonostihan siinä kävi. Sain kuulla olevani vanhanaikainen tosikko, kamoon, rentous on päivän sana. Sanoin myös ihmetelleeni sitä, että varsinkin teinit postaavat itsestään keimailevia ja kukkoilevia mainosmaisia kuvia. Että kaupallinen lähestymistapa tuntuu olevan osa teinien omakuvaa, ja onks se oikeastaan toivottavaa? ”Sää olet vanhan liiton ihminen kun ajattelet noin, nyt on hei tärkeetä saada peukkuja”. Kaikki haluavat, että heidän kuvistaan ja statuksistaan tykätään. Seksikkään kuvan keralla postataan ”#HelsinkiVantaa lähdössä Magovistik-vidduun” Ja sitten odotetaan kieli pitkällä, että montako peukkua ja hyvän matkan toivotusta saat. ”Kaikki haluavat olla suosittuja ja saada hyväksyntää, siitä on kyse”.

Äh, minusta tällainen toiminta muistuttaa yläasteen pihaa. Siellä eroteltiin jyvät akanoista ja tyylikkäät junteista. Siellä katsottiin kenen vitsit naurattaa. Sosiaalista pääomaa, tykkääjiä, haalittiin kaikin keinoin ja haluttiin olla tupakkapaikan kunkkupingviinien suosiossa.

Kun kriittinen ajattelu leimataan vanhanaikaiseksi ja tosikkomaiseksi, voidaan kriittiset ajatukset sivuuttaa. Mutta minuun tuollainen leimaaminen ei pure. Feministeillekin sanotaan aina, että te olette vanhanaikaisia ja tosikkoja. Sitäpaitsi, rento some-kellunta sopii hyvin teineille, joilla on elämäntavalleen kustantaja. Minä olen omakustanteinen aikuinen. En silti todellakaan suostu olemaan somen perässähiihtäjä, se, jolle hipsterit kertovat mihin maailma on menossa. Minä haluan olla mukana tekemässä tulevaisuutta ja tuottamassa omaan arvomaailmaani ja mediakäsitykseeni sopivaa sisältöä.

Jokaisessa postauksessa pitäisi olla kuva, mutta koska tähän asiaan liittyen minulla ei ole tarvetta kuvalle, niin sitä kuvaa ei nyt sitten ole. Kuvan puutteessa ehdotan, että kuvittelette mieliinne näkymän yläasteen pihalta. Ahistaaks?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s