Vähän asiaa ja pirun monta huutomerkkiä

Tänään pääsin pitkästä aikaa käymään teatterissa. Tuttu teatteri, Vanha Juko Lahdessa. Mukava paikka, kiva porukka, olen ollut siellä kauan sitten puvustajaharjoittelijanakin.

Näytelmä oli Kullervo. Se on Lauri Maijalan ohjaama ja sovittama näytelmä, joka perustuu Aleksis Kiven alkuperäiskäsikirjoitukseen. Menin katsomaan sitä avoimin mielin.

Vaan kuinkas sitten… Epäilys heräsi ensimmäisen vartin aikana. Sen aikana oli nuorimies Kullervo ehtinyt vuodattaa tuhdisti kuolaa lavalle, parkua silmät päästänsä ja hakaristikin oli saatu otsaan. O-ou… Taasko tätä ”taiteilijat oksentavat maailman vääryyden katsojien päälle”-soopaa… Taasko alleviivataan keskiluokan vajaaälyisyyttä ja typeryyttä elämän Oikeasti Merkittävien Asioiden äärellä? Auts…

Tuli monenlaisia elementtejä. Tuli vihjeitä, tuli tunnetiloja, tuli ääntä ja valoa. Halusin uskoa, että vielä nämä langat tästä solmitaan ja juttuun tulee joku oivaltava koukku. Loppuun asti odotin, mutta sitten olikin jo Kullervon ateria syöty ja kolme kuollutta kukkasohvilla ja oli aika lopettaa. Tap tap tap, kädet läpsyttivät. Joku huusi ”bravo!”, minä en.

Minulla tulee monesti tuumailtua esitetyn kappaleen (elokuva, musiikkisanoitus, näytelmä jne) naiskuvaa. Että läpäiseekö se Bechdelin testiä? Ja ei, Kullervo ei läpäissyt. Kullervossa naisilla oli äidin osa ja siskon osa. Sisko sitäpaitsi kapinoi teinivaatteissa, tuli paksuksi ja katui kukkamekossa. Ja kuoli, yhy hyy, kovaan kohtaloonsa.

Oikeastaan kukaan hahmoista ei avautunut. Isä oli ohut, äiti oli hauskasti puvustettu mutta ohut. Kullervo itse oli kiiluvasilmäinen jätkä hakaristi otsassa ja stringit jalassa, ohut sellainen.

On vaikea analysoida Kullervo-näytelmän tarinaa tai juonta, kun siitä ei jäänyt mitään käteen. Kuin homeopaattinen lääke, Kullervo oli ohennettu ja laimennettu Aleksis Kiven tekstistä haaleaksi taskulämpimäksi virutusvedeksi. Se ei herättänyt ajattelemaan, ei ravistellut eikä hätkäyttänyt. Edes reipas kiroilu ei saanut minua hereille koomasta, johon Kullervoa katsoessani vajosin.

Vaan ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Kullervossakin oli hyvää: Valaisijat tekivät hyvää työtä. Näyttelijät lauloivat hyvin huutamisensa ja naamansa vääntelyn välissä.

Olen saanut nauttia Jukossa monesta hyvästä esityksestä, mutta Kullervo ei ollut yksi niistä.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s