Osu ja upposi!

pinaattipiirakkaAjattelin jakaa tämän pinaattipiirakan reseptin, kun kerran tuli niin mahdottoman hyvää 🙂

 

Pohja:

50 g pehmeää voita, 1/2 purkillista kermaviiliä ja 1 kananmuna sekoitetaan. Lisätään 2,5 dl jauhoja (joihon sekoitettu 1/2 tl leivinjauhetta ja hippunen suolaa). Sekoitetaan. Taputellaan voideltuun irtopohjavuokaan.

Täyte:

Kuullota pannulla 1 iso pilkottu purjo. Lisää pussillinen (200g ?) pinaattikuutioita ja paista sekoitellen kunnes muhevia. Lisää pinjansiemeniä ja paista hetki. Lisää 4 kuutioitua keitettyä kananmunaa. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Kaada seos erilliseen astiaan. Lisää 1 purkki kermaviiliä. Lisää 150 g kuutioitua mozzarellaa. Lisää 2 kananmunaa. Sekoita hyvin. Kaada seos piirakkataikinan päälle ja ripottele päälle kevyelti vahvaa juustoraastetta. Paista 180-190 asteessa kunnes pinta saa kauniin värin. Anna tekeytyä viileässä pari tuntia (jos mitenkään maltat). On hyvää 🙂

Designkupla

Nyt kirjoitan aiheesta, joka väistämättä osuu oman ammattikunnan nilkkaan.

Olen valmistunut muotoilijaksi vuonna 2002 ja toiminut siitä lähtien muotoilijana ja tuotekehittäjänä. Matkan varrella olen tehnyt töitä yrittäjänä, palkattuna muotoilijana ja freelancerina. Tuotteita, konsepteja ja palveluita jos jonkinlaisia on tullut kehitettyä ja kivaakin on ollut.

Varsinkin World Design Capital -vuonna 2012 muotoilusta puhuttiin paljon. Se kuulemma on ”Suomen veturi”, se nostaa meitä ylemmäs ja ylemmäs. Vähän siellä sun täällä muotoillaan: Muotoillaan strategisesti, muotoillaan palveluita, muotoillaan hiuksia jne. Välillä olen ollut ihan pihalla kun designista puhutaan. En meinaa tunnistaa pihviä kaiken kuorrutteen alta.

Joskus tuntuu, että muotoilulla/designilla on savuverhon rooli: Sen taakse piilotetaan kaikenlaista sutta ja sekundaa. Ennen tuotteisiin toi lisäarvoa vakuutus ”Made in Finland”. Nykyisin slogan on ”Designed in Finland”. Yhtä sanaa muuttamalla lensi just tuhansia erilaisten teollisuudenalojen työpaikkoja kaukomaille. Ennen kun ostit muumimukin, sait palan Iittalan vuosisataista osaamista ja kulttuuriperintöä. Nykyään saat taiwanilaisen kipon ja Designed in Finland -tarran. Vaikka kuinka muotoilun nimiin vannotaan, niin se Made in Finland ja Designed in Finland eivät tunnu yhtään samalta.

Kun kaupassa harkitsen mukin ostoa, teen mielessäni eron 1) kotimaisen (design-)laatumukin ja 2) tuntemattoman halpismukin välille. Maksan laatumukista enemmän, sillä tiedän sen taustan, tarinan ja laadun. Luotan tuotteeseen ja luotan tuotteen valmistaneisiin ihmisiin. Mutta maksaisinko tutun merkkisestä mutta tuntemattomasta halpismukista kotimaisen laadukkaan mukin hinnan pelkän muotoilun varjolla? En. Silloin on sama ostaa se nimetön halpismuki.

Ja kun annan erityisen lahjan vaikka ristiäisissä tai häissä, haluan aina antaa parasta. Halpistavara on halpistavara vaikka siinä olisi mikä tahansa logotarra kyljessä. Se ei kelpaa.

Mietin, että kenelle se logotarra-halpistavara sitten kelpaa? Luottaako markkinointikoneisto asiaan perehtymättömiin turisteihin, jotka ostavat silmät ummessa ”jotain kivaa suomi-tavaraa”? Luottavatko brändit siihen, että kuluttajille kelpaa mikä vaan kunhan se on markkinoitu tehokkaasti? Vai ajatellaanko, että tehdyn tavaran alkuperällä ei ole mitään väliä ja kaikkihan tuottavat tavaransa Vinku-Vähä-Kauko-Stanissa, joten miksei mekin…

Muiden asioihin ei voi vaikuttaa, mutta omiinsa voi. Minä en saata myydä asiakkaille huonoa. Hävettäis ja selkäranka katkeais sellaisessa. Kun myyn suoraan asiakkaille, ilman jälleenmyyjäportaan katetta, pystyn satsaamaan materiaalien laatuun ja myymään maltilliseen hintaan. Tuntuu upealta, kun asiakkaat luottavat toimittamaani laatuun. Se on minulle suuri onnistumisen hetki kun kymmenen vuoden ajalta tuttu asiakas tilaa Naisten Päivää lahjaksi ystävälleen. Se on luottamus, joka ansaitaan vain pitkäjänteisellä työllä ja laadulla. Enkä hitossakaan ole niin tyhmä että riskeeraisin sitä myymällä asiakkaille jotain halparoinaa pikavoittojen toivossa.