Feminismin oppitunti pienen kiroilun kera

Ei jumalauta. Tänään on ollut henkisen kasvun päivä.

Aamulla asennettiin kattohuopaa ja reunapeltejä. Niitä piti asemoida ja lämmittää. Tutulla työmiehellä oli apumies mukana. Sanoin, että jättäkää vaan ne naulattavat rivit mulle niin voitte siirtyä eteenpäin. Ja sitten se tuli. Apumies sanoi mulle omalla työmaallani, että ”Tämä on miesten homma”.

Ei ssshaattana. Vain se tuli mieleen. Silmäkulma nyki. Tuttu työmies ryki. Sssshaatanan shaattana. Apumies jatkoi, että hän se ei siivoa eikä laita ruokaa eikä pese pyykkiä. Että jos jotain pyydetään tekemään, niin ne pitää tehdä pari kertaa niin huonosti, että ei pyydetä uudestaan.

Huopanaulojen naulaaminen miesten hommaa. No, ajattelin siinä sitten, että eipä minun elämäni ole tuollaisen lentojätkän määriteltävissä, että antaapa nyt olla koko asia. Vaan ei mennyt kuin hetki. Olin siirtämässä tikkaita. Taas se tuli: ”Tämä on miesten hommaa”.

Maailmassa on niin paljon tilanteita, joissa nielen kaikki paskapuheet. Aina uudestaan ja uudestaan ajattelen, että antaa nyt olla. Yleensä se tapahtuu työkuvioissa. Joku nilkki letkauttaa jotain machokukkopaskaa. Ajattelen niinä hetkinä sitä rahaa, mikä tilille kilahtaa kun hoidan tämän työkeikan suoralla naamalla. Tai jossain luennolla joku joka on minua korkeammassa asemassa osoittaa paikkani jollain kusipäisellä letkautuksella ja johon en sosiaalisen paineen vuoksi voi vastata mitään. Aina vain ajattelen, että antaa mennä nyt vaan, kohta korvennus helpottaa.

Tunteiden hallinta on osa aikuisuutta. Pidetään pokka. Ei provosoiduta. Mutta kun kuulee sovinistisen aivopierun omalla työmaallaan ihmiseltä, jonka palkan itse maksaa, niin se on jo liikaa.

Sanoin tälle 4-kymppiselle sänkinaamalle, että älä ala tuolle linjalle. Tämä on minun työmaani. Apumies yritti, että vitsihän se vain, enkö vitsiä ymmärrä. Sanoin, että täällä vitsaillaan muista asioista. ”No an-teek-si.”

Ajattelin hieman jäähdyttää tukkaani naulaamalla levyjä seinään. Valmistelin kamppeita, ja kohta saapui apumies. ”Otan sun vasaran”, se sanoi ja lähti hommiinsa. Ei shaa….. Ei tarvitse edes kysyä, että jos olisi mies, olisiko se ottanut vasarani. Ei olisi. Vaan koska olen nainen, se otti. Mun vasaran, jumalauta, mun työkalun.

Ajattelen feministejä. Leikkiä ymmärtämättömiä ja huumorintajuttomia naisia. Eivät ymmärrä vitsejä, ihan läpällä heitettyjä juttuja. Ne naiset purevat kun niitä ärsytetään.

Minulla on teoria näistä läpistä. Niillä testataan, että kuinka pitkälle kestää mennä. Niillä mies testataa, että päästääkö tämä bitch mut niskan päälle. Ja ai jumalauta kun meitä naisia on vuosisatojen ja vuosituhansien ajan opetettu aina vaan olemaan kohteliaita ja ystävällisiä ja kääntämään toinenkin poski. Olemaan huomaamatta rajaloukkauksia ja odottamaan, että tilanne menee itsestään ohi. Että se pöytään tunkeva öykkäri kyllästyy ja lähtee. On opetettu väistymään. Tai valehtelemaan, että mun mies tulee ihan kohta.

Lukemattomat kerrat olen katsonut poispäin. Jättänyt oman paikkani ja väistänyt kun machokukko on tullut ja ottanut tilan. Ollut ”ymmärtämättä” likaista flirttiä tai suoranaista loukkausta. Hymyillyt vaikka olisi pitänyt purra.

Tänään katkesi kamelin selkä. Ja oikeastaan se oli hyvä kokemus. Paskansietokykyni on ollut aivan liian korkea aivan liian pitkään. Taidan jättää seinänvieriä pitkin kävelemisen vähemmälle, oikaista selkärangan ja lähteä terottamaan hampaita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s