En ole Leijonien sukua

Sotshista ei tullut Poikaa kotiin, mutta muuta hyvää ja kaunista saatiin: Teemu Selänteen sankaruutta, miehisiä kyyneleitä ja kansallista hurmoshenkeä. Että me ollaan hyviä, hyvä Suomi!! Kesällä 44 vuotta täyttävä Selänne sai upean päätöksen tähtitieteelliselle uralleen, voi miten koskettavaa.

Ikävä sanoa, mutta minä en tunne mitään. Jäällä ei luistellut minun idolini, roolimallini, samaistumisen kohteeni, tulevaisuudenhaaveeni eikä mikään, mitä kohti pyrkisin. Miehet itkevät liikutuksesta, mutta minulla ei liikahda sisimpäni ripsi. No mikä on? Eikö pronssi passaa, häh? Onkohan se melkein julmaa sanoa, että kulta ei olisi tehnyt sieluun sen suurempaa jälkeä.

En tunne mitään, sillä tämän päivän pelissä oli kyse miesten maailmasta. Minulla ei 35-vuotiaana kuntoliikkujana ole mitään osaa noihin peleihin, ja vaikka olisin 20 vuotias teräksenluja supernainen, minulla ei olisi mitään asiaa noihin peleihin sittenkään. Ei edes unelmissa, ei teoriassa, ei millään konstilla ikinä. Samalla tavalla kuin en samaistu Indiana Jonesiin, James Bondiin enkä Spidermaniinkaan, en samaistu lätkäkuninkaisiinkaan. Ei kuulu mulle. Miesten jääkiekossa naisille on varattu lipunmyyjän, vaimon tai tyttöystävän rooli. Ei kiinnosta.

Suomen naisten jumalattoman menestynyt jääkiekkojoukkue jatkaa tästä lähinkin amatööripohjalta. Jenni Hiirikoski on valittu kolme kertaa MM-turnauksen parhaaksi puolustajaksi (2009, 2012 ja 2013), ja yhä vaan hän tapetoi ja maalaa elääkseen. Maalivahti Noora Räty kyllästyi elämään kädestä suuhun raha-asioissa ja päätyi lopettamaan 24-vuotiaana (vrt. Teemu Selänteen ikä ja palkat). Rädyn toiveille pelata ammatikseen ja elääkseen on vähän naureskeltu. Räty on väläyttänyt ajatusta torjua maaleja miesten jääkiekossa jossain mestisporukassa, että josko sillä eläis. Oikeasti,  naisten jääkiekon maailmanluokan ammattilaisena et elä, mutta miesten perähikiän joukkueessa pelaamalla elät. Mua sylettää.

Mutta paljon onnea miesten jääkiekkojoukkueelle hienosta pronssista! Minun silmissäni se porukka on joukko taitavia ja kovapalkkaisia urheilijoita -ei Suomen sankareita eikä mitään koko kansan leijonia.