Designkupla

Nyt kirjoitan aiheesta, joka väistämättä osuu oman ammattikunnan nilkkaan.

Olen valmistunut muotoilijaksi vuonna 2002 ja toiminut siitä lähtien muotoilijana ja tuotekehittäjänä. Matkan varrella olen tehnyt töitä yrittäjänä, palkattuna muotoilijana ja freelancerina. Tuotteita, konsepteja ja palveluita jos jonkinlaisia on tullut kehitettyä ja kivaakin on ollut.

Varsinkin World Design Capital -vuonna 2012 muotoilusta puhuttiin paljon. Se kuulemma on ”Suomen veturi”, se nostaa meitä ylemmäs ja ylemmäs. Vähän siellä sun täällä muotoillaan: Muotoillaan strategisesti, muotoillaan palveluita, muotoillaan hiuksia jne. Välillä olen ollut ihan pihalla kun designista puhutaan. En meinaa tunnistaa pihviä kaiken kuorrutteen alta.

Joskus tuntuu, että muotoilulla/designilla on savuverhon rooli: Sen taakse piilotetaan kaikenlaista sutta ja sekundaa. Ennen tuotteisiin toi lisäarvoa vakuutus ”Made in Finland”. Nykyisin slogan on ”Designed in Finland”. Yhtä sanaa muuttamalla lensi just tuhansia erilaisten teollisuudenalojen työpaikkoja kaukomaille. Ennen kun ostit muumimukin, sait palan Iittalan vuosisataista osaamista ja kulttuuriperintöä. Nykyään saat taiwanilaisen kipon ja Designed in Finland -tarran. Vaikka kuinka muotoilun nimiin vannotaan, niin se Made in Finland ja Designed in Finland eivät tunnu yhtään samalta.

Kun kaupassa harkitsen mukin ostoa, teen mielessäni eron 1) kotimaisen (design-)laatumukin ja 2) tuntemattoman halpismukin välille. Maksan laatumukista enemmän, sillä tiedän sen taustan, tarinan ja laadun. Luotan tuotteeseen ja luotan tuotteen valmistaneisiin ihmisiin. Mutta maksaisinko tutun merkkisestä mutta tuntemattomasta halpismukista kotimaisen laadukkaan mukin hinnan pelkän muotoilun varjolla? En. Silloin on sama ostaa se nimetön halpismuki.

Ja kun annan erityisen lahjan vaikka ristiäisissä tai häissä, haluan aina antaa parasta. Halpistavara on halpistavara vaikka siinä olisi mikä tahansa logotarra kyljessä. Se ei kelpaa.

Mietin, että kenelle se logotarra-halpistavara sitten kelpaa? Luottaako markkinointikoneisto asiaan perehtymättömiin turisteihin, jotka ostavat silmät ummessa ”jotain kivaa suomi-tavaraa”? Luottavatko brändit siihen, että kuluttajille kelpaa mikä vaan kunhan se on markkinoitu tehokkaasti? Vai ajatellaanko, että tehdyn tavaran alkuperällä ei ole mitään väliä ja kaikkihan tuottavat tavaransa Vinku-Vähä-Kauko-Stanissa, joten miksei mekin…

Muiden asioihin ei voi vaikuttaa, mutta omiinsa voi. Minä en saata myydä asiakkaille huonoa. Hävettäis ja selkäranka katkeais sellaisessa. Kun myyn suoraan asiakkaille, ilman jälleenmyyjäportaan katetta, pystyn satsaamaan materiaalien laatuun ja myymään maltilliseen hintaan. Tuntuu upealta, kun asiakkaat luottavat toimittamaani laatuun. Se on minulle suuri onnistumisen hetki kun kymmenen vuoden ajalta tuttu asiakas tilaa Naisten Päivää lahjaksi ystävälleen. Se on luottamus, joka ansaitaan vain pitkäjänteisellä työllä ja laadulla. Enkä hitossakaan ole niin tyhmä että riskeeraisin sitä myymällä asiakkaille jotain halparoinaa pikavoittojen toivossa.

 

Minulla on nyt vireillä Lahen Raita -niminen perinne-muotoilu-kotiseutuprojekti.  Lisätietoa tästä linkistä

On ollut mahtavaa ommella kaikenlaista kaunista/hauskaa/järjetöntä laadukkaista kankaista. Laadun lisäksi parasta on tieto siitä, että näitä kankaita ei ole rahdattu tänne maailman ääristä epämääräisistä oloista. Ehdotin Vuorelmalle, että tehtäiskö ihan muuten vaan, pikku hulluuksissa Lahdelle perinnekangas. Ja he sanoivat että tehdään vaan! Nyt kerään ihmisten ajatuksia Lahdesta ja lahtelaisuudesta. Etsin sitä, mikä Lahdessa on parasta, kauneinta ja rakkainta. Niistä ajatuksista tehdään Lahen Raita. Täytyypä sanoa, että siitä lähtien kun lakkasin yrittämästä olla vakavastiotettava muotoilija, siitä lähtien on kaikki mennyt niin mukavasti 😀

Kunnostustyömaa

Sain käsiini noin 80-90 vuotta vanhan Etelä-Pohjanmaan kansallispukuhameen. Hame on ostettu kirpputorilta 10 eurolla kevättalvella 2012.   Hameessa oli paljon vauriokohtia, hyönteistuhoja ja yleistä kauhtumista. Hame oli pesetetty pesulassa, eikä siinä ollut mitään lika- tai rasvatahroja.

Purin hameen osiksi: Vyötärönauha, nepparit, ripustuslenkit  ja hakaset irti, vekit auki, silitys ja vaurioiden tutkinta. Hamekankaan alkuperäinen koko oli 335 cm leveys ja pituus 85 cm. Vyötärönauhan ympärysmitta 62 cm, mikä on nykynaiselle tosi tosi pieni.

Poistin kankaasta pahimmin vaurioituneen mallikerran, eli leveydestä lähti 36 cm. Silitin kankaan taakse ohuen neulospohjaisen tukikankaan ja parsin hellästi pienempiä vauriokohtia. Parsittuja paikkoja tuli yhteensä 83 kpl. Kolmiosaisissa kuvassa isomman reiän paikkaus.

Vekitin hameen uudestaan mahdollisimman tarkkaan vanhan mallin mukaan. Nyt kuitenkin 80 cm vyötärönauhalle. Käytin uudelleen kasatussa hameessa alkuperäisiä neppareita, hakasia ja ripustuslenkkejä, joissa lukee ”Kotikutomo Helmi Vuorelma Lahti”.

Käänsin hameen helmaa hieman alkuperäistä enemmän, joten käyttöpituudeksi tuli 75 cm.

Tuntui hurjalta korjata hametta, joka on yhtä vanha kuin meidän talo. Ajatella, että tämän kankaan kutonut nainen on kauan sitten kuollut ja hänen lapsensakin ovat kuolleet, mutta kangas ”elää” yhä. Mietin siinä ommellessani, miten älytön on tämän päivän vaatteiden kiertonopeus. Eipä siinä mitään, jokainen voi elää ja kuluttaa tavaroitaan miten haluaa. Minua kiinnostaa tämä vanhempi sortti ja yritän tehdä uusista vaatteista sellaisia, että niissä on jotain kunnostettavaa vielä vuonna 2090.

 

Juuret Karjalassa -asut on kuvattu

Asut on kuvattu. Huh! Valokuvaajana: Reilika Landen

Juuret Karjalassa -asujen eteneminen

.

Noin 120 cm tytön mekko on valmis. Luulenpa, että sen näyttää oikein hienolta noin 6 v tytön yllä. Henkarilla myös asuun kuuluva lettinauha.

.

.

.

.

 

.

Tytön mekon niskassa on tällainen soma yksityiskohta: Kaksi pientä astor-nappia kahden puolen vetskaria. Vetskari näytti jotenkin niin orvolta ja eksyneeltä yksinään.

.

.

.

.

.

Musliinikankainen hihaton pusero on myös valmis. Tällainen ohut ja laskeutuva kangas ei näytä henkarilla just miltään, mutta mallin yllä pusero on tosi kiva ja herkkä. Vasemmassa kyljessä kapea vetoketju.

Lammasturkista pakkasta vasten

Nyt kun on viimein luvattu pakkasia, niin sain taas uutta puhtia ompelutöihin. Tässä on kuva pojan rotsi -työmaasta. Ompelen tässä toppahihaa kiinni lammasturkismiehustaan. Kuvassa tumma turkis on takakappaletta, kultainen turkis on etukappaletta ja kaulusta. Nyt kun hihat ovat kiinni, puuttuu enää kauluksen-hartiaseudun tukeminen, hihansuuturkis ja etuvetskari. Rotsi valmistuu vielä tämän talven pakkasille!