Naisten Päivä tänäänkin

Viime aikoina on ollut riemukasta tehdä monenlaisia hommia. Isoja ja pitkäjänteisiä uurastuksia sekä lyhyitä keikkoja, raskaita hommia ja kevyitä hommia jne. Välillä on tullut oltua raksahaalareissa ja välillä hopeisissa balleriinoissa. Siirtymä työstä toiseen ja roolista toiseen on käynyt kokoajan helpommaksi ja nopeammaksi.

Olen siitä aktiivisesti onnellinen ja kiitollinen, että meillä Suomessa naisia ei yritetä karsinoida mihinkään ahtaisiin rooleihin. Joku saattaisi sanoa, että yritetäänpäs, mutta mielestäni isossa mittakaavassa ei yritetä. Odotukset siitä, millainen naisen pitäisi olla riippuen esim iästä, siviilisäädystä, ulkonäöstä jne, ovat suurimmaksi osaksi omassa mielessä. Mielen raja-aidat ovat välillä hankalasti ylitettäviä, eikä kukaan toinen voi niitä puolestasi ylittää.

Postauksen kuva on näpsäys oikeista kuvauksista, joissa kuvasimme kaverini Ilkka Kuhasen kanssa Naisten Päivä -mallistoni uutuuksia. Olin yrittänyt saada kuvauksiin mallia, mutta kolmen ihmisen aikataulujen (valokuvaaja, malli ja minä) yhteensovittaminen juhannuksena muodostui mahdottomaksi yhtälöksi. Siispä tutun vanhan savottaemännän reseptin mukaan ”otetaan mitä on”  tuumasin, että kun valokuvaaja saadaan paikalle, on malli löydyttävä jostain. Ja kun muita ei ole, on oltava itse mallina. Mielessä ääni yritti huudella että ei siitä mitään tule, mutta niinpä vain taputtelin meikit kasvoille, lakkasin ihanat kynsilakat kynsiin ja kuvaukset pidettiin lauantaina.

Ihminen ei ole luottokortti eikä käyntikortti vaan rubiikin kuutio. Samaan ihmiseen mahtuu lukemattomat määrät eri puolia, ja aina voi kääntää esiin tilanteeseen sopivan värin. Naks naks, vahva, naks, ihana, naks, äiti, naks puoliso,naks, ikä, naks, ammatti 1, naks, ammatti 2 jne. Henkinen liikkuvuus on ilo ja mahdollisuus. Vaikka se on ollut olemassa koko olemassaoloni ajan, en ota sitä mitenkään itsestäänselvyytenä vaan olen siitä erikseen kiitollinen joka päivä.

Opiskeluaikana Lahden Muotoiluinstituutissa meillä oli stailauskurssia pitämässä Outi Broux. Hänen sanomanaan vanha slogan ”Free your mind and your ass will follow” sai vahvan merkityksen. Sillä samalla fiiliksellä minäkin olen liikkeellä 🙂

 

 

 

 

Designkupla

Nyt kirjoitan aiheesta, joka väistämättä osuu oman ammattikunnan nilkkaan.

Olen valmistunut muotoilijaksi vuonna 2002 ja toiminut siitä lähtien muotoilijana ja tuotekehittäjänä. Matkan varrella olen tehnyt töitä yrittäjänä, palkattuna muotoilijana ja freelancerina. Tuotteita, konsepteja ja palveluita jos jonkinlaisia on tullut kehitettyä ja kivaakin on ollut.

Varsinkin World Design Capital -vuonna 2012 muotoilusta puhuttiin paljon. Se kuulemma on ”Suomen veturi”, se nostaa meitä ylemmäs ja ylemmäs. Vähän siellä sun täällä muotoillaan: Muotoillaan strategisesti, muotoillaan palveluita, muotoillaan hiuksia jne. Välillä olen ollut ihan pihalla kun designista puhutaan. En meinaa tunnistaa pihviä kaiken kuorrutteen alta.

Joskus tuntuu, että muotoilulla/designilla on savuverhon rooli: Sen taakse piilotetaan kaikenlaista sutta ja sekundaa. Ennen tuotteisiin toi lisäarvoa vakuutus ”Made in Finland”. Nykyisin slogan on ”Designed in Finland”. Yhtä sanaa muuttamalla lensi just tuhansia erilaisten teollisuudenalojen työpaikkoja kaukomaille. Ennen kun ostit muumimukin, sait palan Iittalan vuosisataista osaamista ja kulttuuriperintöä. Nykyään saat taiwanilaisen kipon ja Designed in Finland -tarran. Vaikka kuinka muotoilun nimiin vannotaan, niin se Made in Finland ja Designed in Finland eivät tunnu yhtään samalta.

Kun kaupassa harkitsen mukin ostoa, teen mielessäni eron 1) kotimaisen (design-)laatumukin ja 2) tuntemattoman halpismukin välille. Maksan laatumukista enemmän, sillä tiedän sen taustan, tarinan ja laadun. Luotan tuotteeseen ja luotan tuotteen valmistaneisiin ihmisiin. Mutta maksaisinko tutun merkkisestä mutta tuntemattomasta halpismukista kotimaisen laadukkaan mukin hinnan pelkän muotoilun varjolla? En. Silloin on sama ostaa se nimetön halpismuki.

Ja kun annan erityisen lahjan vaikka ristiäisissä tai häissä, haluan aina antaa parasta. Halpistavara on halpistavara vaikka siinä olisi mikä tahansa logotarra kyljessä. Se ei kelpaa.

Mietin, että kenelle se logotarra-halpistavara sitten kelpaa? Luottaako markkinointikoneisto asiaan perehtymättömiin turisteihin, jotka ostavat silmät ummessa ”jotain kivaa suomi-tavaraa”? Luottavatko brändit siihen, että kuluttajille kelpaa mikä vaan kunhan se on markkinoitu tehokkaasti? Vai ajatellaanko, että tehdyn tavaran alkuperällä ei ole mitään väliä ja kaikkihan tuottavat tavaransa Vinku-Vähä-Kauko-Stanissa, joten miksei mekin…

Muiden asioihin ei voi vaikuttaa, mutta omiinsa voi. Minä en saata myydä asiakkaille huonoa. Hävettäis ja selkäranka katkeais sellaisessa. Kun myyn suoraan asiakkaille, ilman jälleenmyyjäportaan katetta, pystyn satsaamaan materiaalien laatuun ja myymään maltilliseen hintaan. Tuntuu upealta, kun asiakkaat luottavat toimittamaani laatuun. Se on minulle suuri onnistumisen hetki kun kymmenen vuoden ajalta tuttu asiakas tilaa Naisten Päivää lahjaksi ystävälleen. Se on luottamus, joka ansaitaan vain pitkäjänteisellä työllä ja laadulla. Enkä hitossakaan ole niin tyhmä että riskeeraisin sitä myymällä asiakkaille jotain halparoinaa pikavoittojen toivossa.