Halaaminen on terveellistä -melkein kaikille

Yhtenä monista töistäni ohjaan ryhmäliikuntaa. On mukava tsempata ihmisiä, soittaa vetävää musiikkia ja hikoilla porukalla. Todella jees. Kävipä tässä eräänä iltana sillä tavalla, että tunnin jälkeen eräs viimeisenä salissa ollut miesasiakas tuli kiittämään tunnista. Hänellä oli ollut kova viikko ja raskas päivä mutta tämän innostavan tunnin jälkeen hän koki olonsa tosi hyväksi. Hän sanoi ”Nyt on pakko halata” ja lähestyi minua. KLING KLING KLING soi päässäni samalla sekunnilla. Ei, minä en halunnut halata häntä.

Olin tässä eräänä päivänä puolitutun iäkkäämmän ihmisen mukavissa syntymäpäiväjuhlissa. Minua kahmattiin milloin kenenkin puolitutun kainaloon halattavaksi vaikka kuinka yritin kättä tarjota kättelyä varten.

Seurasin kummaa näytelmää taas kerran: Puolisoni sukulaiset kättelivät puolisoani (miestä) ja halasivat minua. Miksi? En takuulla ole heille läheisempi kuin heidän sukulaispoikansa. Miksi ihmeessä he minua halasivat? En ymmärrä. Minä pidän näistä ihmisistä, mutta kättely riittää oikein hyvin. He katsoivat kättelemään ojennettua kättäni ja sanoivat “Noo, halataan!”

Halaaminen on tunnetusti ja tutkitusti tärkeää. Se nostaa endorfiini-serotoniini-entsymyskiinis-pyskiinis-tasoja ja saa ihmisen tuntemaan hyviä ja kauniita tunteita. Läheisyys niinpä niin, kosketus juupa juu, ihmiselle tärkeää, niin on.

Mutta. Halaaminen on sidoksissa sukupuoleen: Halattava on lähes aina nainen.

Olen pohtinut tätä lukemattomat kerrat aikaisemminkin: Miksi miehet ovat innokkaita halaamaan naisia, mutta eivät toisia miehiä? Vaikuttaa, että naisen henkilökohtaiselle alueelle on helpompi tunkeutua kuin miehen henkilökohtaiselle alueelle. Miestä kätellään ja naista halataan. Vai olisiko hikinen miesjumppaaja mennyt kiittämään hikistä miespuolista ryhmäliikuntaohjaajaa halauksella kivan tunnin jälkeen? No way in hell.

Syntymäpäiväjuhlissa kohtasin ikäiseni miehen, jonka olin tavannut kaksi kertaa aikaisemmin. Ojensin hänelle kättä tervehdystä varten, mutta hän sanoi: “Naiset halataan” ja hän halasi minua. Ääni päässäni sanoi, että älä nosta meteliä tästä. Hys hys nyt vaan, kestä hetki, kohta tämä on ohi. Tilanne tuntui minusta vastenmieliseltä. Mies oli varmasti mukava ihminen, eikä hän tarkoittanut pahaa. Harmi syntyi omien ajatusten ja toiminnan ristiriidasta.

Onko minulla muka velvollisuus antaa puolituttujen ja tyystiin tuntemattomienkin miesten halata itseäni? Miehet haluavat näyttää olevansa tunteellisia ja empaattisia, he haluavat toivottaa minut tervetulleeksi ja kiittää sydämellisesti, joten tulehan tyttö, nyt halitaan!

Minulle henkilökohtainen tila on tärkeä. Ojennetun käden mitta on minun, eikä sitä lähemmäksi muiden passaa tulla.

Olen pohtinut kohteliaita keinoja ajatusten ja toiminnan yhteensovittamiseksi. Olen pohtinut, miten viestisin sosiaalisissa tilanteissa, että en halua halata. On hassua, että keinoja miettiessäni pyrin kaikin keinoin olemaan loukkaamatta ihmisiä, jotka vasten tahtoani yrittävät  tunkeutua henkilökohtaiseen tilaani. Eikö henkilökohtaisen tilan pitäisi olla itsestäänselvyys? Miksi minun tarvitsee olla vaivautunut ja nolostunut siitä, että en halua päästää jokaista puolituttua serkunkaimaa iholleni?

Olen opetellut tällaiset kohteliaat sanat: “Kätellään.” Katson silmiin ja sanon sen, kun joku pyrkii halaamaan. Jos “Kätellään” ei tehoa, sanon selvemmin: “Kättely riittää”. Viimeisenä keinona selkeä “Ei”.

Ja se hikinen jumppaaja ei sitten halannut minua. ”EI” toimii. Suosittelen. Rajat on pidettävä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s